Lapsuusmuistoja Karjalasta

Ongella Käsnäsenjärvellä

Elettiin jatkosodan aikaa vuonna 1943. Suomalaiset joukot olivat vallanneet pari vuotta aiemmin Äänisjärven rantakaupungin Petroskoin, jonka nimi muutettiin Äänislinnaksi.

Sotilaskolonnat ajoivat lähes päivittäin Salmin pitäjässä sijaitsevan Käsnäselän kylän läpi Äänislinnaan johtavalla soratiellä. Leikimme usein pikkuveljeni Martin kanssa tien tuntumassa. Joskus kävi niin, että sotilaita kuljettavan auton lavalta heitettiin meille leipää.

Ilmeisesti sotilaat säälivät meitä pieniä pojanreppanoita. Olin tuolloin 6-vuotias pojankossi ja Martti oli pari vuotta nuorempi napero. Eräänä heinäkuun lämpimänä päivänä Vihtori-setäni kysyi minulta: Haluotko Peša lähtie ongel Käsnäsenjärvel? Myönnyin innokkaasti kokemaan uuden tapahtuman. Kävelimme Lomun talon pihalle, josta mukaamme lähti serkkuni Aulis, joka oli muutaman vuoden minua vanhempi. Setä souti veneen järven vastarannan tuntumaan tutulle onkipaikalle. Minä istahdin veneen keskituhdolle ja Aulis asettui perään.

Vihtori-setä pyöritteli keulassa siimaa onkivavan ympäriltä. Setä ja serkkuni heittivät siimat veteen ja minä aloin uteliaana vuottamaan minkälaista kalaa rupeaa nousemaan ylös.

Laineet liplattivat veneen kylkeen vienon tuulen saattamana ja aurinko kilotti laineiden pinnalla. Veneeseen laskeutui hiljaisuus. Hetkisen kuluttua setäni ongen koho alkoi lekkua järven pinnalla. Setä nosti veneeseen pienen kiisken ja nakkasi sen saman tien järveen.

– Menehäi kasvamah. Ylen olet pikkarane eineskalakse. Äkkiä Aulis tempasi ongen rutosti ylös ja pikkuinen ahven kirposi veneen pohjalle. Serkku heitti ongen uudelleen veteen. Minussa heräsi ilkiömieli. Otin potkivan ahvenen käteen ja huitaisin sen veteen. Samassa serkku nosti toisen ahvenen veneeseen. Viskasin toisenkin kalan järveen. Serkku pillahti itkuun. – Mitäbö sinä ruadoit prihattšune! Älä kiusua seukkuu, älähti setä. Harmistunut mušikka jatkoi torumistaan: Käännys Peša minuhpäi, sto Aulis suapi ongie rauhas. Rauha ja sopu laskeutui veneeseen.

Onkijat vetivät vuorotellen ahvenia ja särkiä veneeseen. Veneen pohjalla potki tunnin kuluttua kasa ahvenia ja särkiä. Surrr…surrr.. Idän suunnasta alkoi kuulua lähestyvän lentokoneen surinaa. - Nygöi ruttoh randah! Ryssän lentokoneh tulou meidy kohti. Setä nosti karjaisun jälkeen riipan ja ongen järvestä. Aulis kääri hätäisesti siiman vavan ympärille. Setä souti veneen rivakasti vastarannalle. Vihollisen lentokone lensi melko korkealla ylitsemme meidän lymytessä rantapusikossa. 

Itäkarjalassa sijaitseva Käsnäselän kylä oli sotatoimialueella. Vihollisen hävittäjät ja maataistelukoneet vierailivat ajoittain kylän yllä kylväen tuhoa. Kylän asukkaat ja tiellä kulkevat sotilaskolonat olivat alituisessa vaarassa. Niinpä meille lapsille oli vanhempien taholta teroitettu, että lentokoneen lähestyessä on aukeilta paikoilta juostava kiireesti metsän suojaan.

Seuraavana päivänä onkijoille maistui baban keittämä kalakeitto piirakoiden kera. Elämä kylässä jatkui sodan tuntumassa vuoden 1944 heinäkuuhun asti, jolloin kylän väki joutui lähtemään evakkoon sodan jaloista.

Pertti Marttinen, Ikievakko

Suomennos: Peša=lempinimi, ylen=kovin, pikkarane=pieni, eineskalakse=ruokakalaksi, mitäbö=mitä, ruadoit=teit, prihattšune=pieni poika, seukkuu=serkkua, mušikka=mies, sto=että, nygöi ruttoh=nyt äkkiä, baban=mummon 

Lue tästä lisää Pertti Marttisen karjalankielisiä pakinoita.